*Kommodorin tervehdys*

Kommodori Sakari Lehtovirta

On alkamassa yhdistyksemme 42. toimintavuosi.

Olen ollut Merituulen jäsenenä 28 vuotta, joista yli puolet erilaisissa toimihenkilötehtävissä. Tulin valituksi kommodoriksi uudelleen 13 välivuoden jälkeen. Kiitän yhdistyksen jäseniä luottamuksesta. Kiitokset kuuluvat myös edellistä hallitusta luotsanneelle parivaljakolle kommodori Mika Mäkiselle sekä varakommodori Kimmo Suomelle. Suuri kiitos kuuluu myös Riitta Kuuselalle, joka on toiminut seuran sihteerinä ansiokkaasti edellisen 12 vuoden ajan.

Merituulen kulmakivet ovat mukava porukka, hyvät saaritukikohdat sekä aktiiviset jäsenet, jotka mahdollistavat jäsenistölle hienot puitteet vapaa-ajan viettoon.

Yhdistystoiminta on siinä mielessä haasteellinen laji, että kaikki tekeminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoisten tekijöiden löytäminen ei aina ole helppoa. Toivon mahdollisimman monen jäsenen osallistuvan kuluvan vuoden aikana seuran yhteisiin tapahtumiin, on sitten kyseessä talkoot, purjehduskilpailut tai joulujuhlat. Runsas osallistuja määrä sekä iloiset ihmiset ovat paras palkinto, jonka tapahtumien järjestäjät voivat saada.

Hyvää veneilykesää!

Sakari Lehtovirta
Kommodori